Anna Eriksson

Laskeutuu kädelle, lukkiutuu iholle
ja mä nään kuvani muuttuvan ehjäksi kasvoilla sun
haurauteen maalatun
uskouduin sinulle, lupauduin matkalle
ja mä näin renkaina silmies pinnalla toivoni mun
pelkoihin peilatun

jos kolmesti sut kieltäisin
jos uskoni heikko minut syliinsä saisi
nimesi muiston jäädyttäisin
mieleni musta jos ei vapahtaisi
vieläkö silloinkin olisit mun
(vieläkö silloinkin)

turvaudun itseeni, sulkeudun kuoreeni
ja mä nään kätesi viivojen kilpeeni kaivertuneen
uskallan uudelleen

jos kolmesti sut kieltäisin
jos uskoni heikko minut syliinsä saisi
nimesi muiston jäädyttäisin
mieleni musta jos ei vapahtaisi
vieläkö silloinkin olisit mun
(vieläkö silloinkin)

sinusta sinuun vie kaikki polkuni
silti en löydä karttani reunalta pois
enkä pyydä neuvoa vaikka mä tiedän se luoksesi tois

jos kolmesti sut kieltäisin
jos uskoni heikko minut syliinsä saisi
nimesi muiston jäädyttäisin
mieleni musta jos ei vapahtaisi

jos kolmesti sut kieltäisin
jos uskoni heikko minut syliinsä saisi
nimesi muiston jäädyttäisin
mieleni musta jos ei vapahtaisi
vieläkö silloinkin olisit mun
(vieläkö silloinkin)
vieläkö silloinkin olisit mun